26.2.2011

Hoitokoiria

Tämän vuoden hoitokoirasaldo on jo pari kappaletta, kun siskoni collie Lilja oli meillä hoidossa kuukauden verran. Heti Liljan perään tuli ihana tuontiuroksemme Urho joka oli viikon verran hoidossa. Seuraava hoidokki tulee sitten huhtikuussa, joten maaliskuun saa Banjo ja Boogie olla keskenään. Liljan kanssa meni todella hyvin, lukuunottamatta sitä että neiti ei olisi halunnut tulla sisälle kun on piha missä temmeltää mielin määrin. Kerrostalo koiralle se on ymmärrettävästi ihanaa, Liljan mielestä niin ihanaa että olisi varmaan nukkunutkin ulkona jos ei olisi ollut niin paljon pakkasta :o) Urho oli todella helppo ja ihana hoitokoira, Boogie innostui heti ensimmäisenä päivänä leikkimään Urhon kanssa ulkona, sisällä sitten vaan oltiin. Boogie on selkeästi nauttinut kun on ollut leikkikavereita, koska Banjo on ihan samalla tavalla talvihorroksessa niinkuin emäntänsäkin, eikä Banjosta ole ollut leikkikaveria ikinuorelle Boogielle.

Pentusuunnitelmat siirrettiin nyt suosiolla syksylle/ensi talvelle. Urho kerkii käymään jalostustarkastuksessa ja kenties saamaan vähintään sen yhden EH:n näyttelystä. Haluan kuitenkin että astutus ja pentue täyttää schapendoes yhdistyksen vaatimukset mihin siis kuuluu kaksi EH:ta tai hyväksytty jalostustarkastus. Toivon mukaan Walman kenneliin syntyy pikkuisia pentuja parin kuukauden kuluttua, niin saan siellä sitten lullutella pentusia ja toteuttaa hoivaviettiäni kun niin siihen olin jo asennoitunut :o)

0 kommenttia: