Kyllä tuo aurinko ja päivien valoisuus tekee ihmeitä. Tuntuu todella että olisi heräillyt talviunilta ja saanut uutta puhtia tehdä kaikenlaista. Kotona ollaan siivoiltu kaappeja ja laatikoita, paljon tavaraa onkin laitettu pois lojumasta, kierrätykseen tietysti. Ikkunalaudoilla on taimenalut miljoonassa erilaisessa purkissa. Kovasti odotan että lumet sulaa ja pääsee pihahommiin ja korvasieneen.
Uutta puhtia on saanut myös koirailu, eli Banjon ja Boogien kanssa harrastaminen. Toko-into on hieman lopahtanut kun se on nyt jäänyt sille asteelle että kaikkea pitäisi hioa ja viimeistellä, eikä se ole minun mielestä mitenkään erityisen hauskaa. Kaikki alon liikkeet ja osa korkeampien luokkien liikkeistä onnistuu Boogielta ja minulta hienosti kun tehdään kahdestaan tai samanhenkisten ihmisten kanssa jotka ei ota asioita niin tosissaan, eikä ole niitä jännitys-tekijöitä. Kun minua jännittää niin rupean sekoilemaan ja Boogien on ihan mahdoton välillä ymmärtää mitä pitäisi tehdä. Eli ei kivaa koiralle eikä minulle. Toki ne liikkeet olisi sitä pientä viimeistelyä vailla, kuten täyskäännöksen tiiviys, seuraamisen paikka ilman edistelyä alussa jne. Mutta ei vain nappaa sitten ollenkaan mennä treenaamaan sellaista, hauskempaa olisi tehdä uusia juttuja. Joten tutustuin hieman rally-tokon liikkeisiin ja sieltähän löytyi uutta opittavaa, joten kaipa me Boogien kanssa niitä ruvetaan seuraavaksi opiskelemaan. Suunnitelmissa oli myös opettaa Boogie hajustelemaan uusia juttuja ja viedä sekin prosessi astetta pidemmälle kuin mitä se on aikaisemmin ollut. Banjo sen sijaan on saanut opetella temppuja Ellenin johdolla ja kovasti Elleniä kiinnostaisi agility, joten kaipa Banjosta sitten tulee seuraavaksi agilitaaja :o)
Boogie täytti jo 4 vuotta ja Banjo täyttää parin kuukauden kuluttua 6 vuotta. Ihan uskomatonta miten aika menee ja että molemmat tytsyt ovat jo aikuisia koiria. Boogiesta sitä nyt ei välillä uskoisi, tai no itseasiassa se on aika teini koko ajan :o) Hirvee pentukuume on päällä koko ajan, mutta helpotusta ei taida olla tiedossa ihan heti. Katsellaan sitten syksyllä seuraavan kerran :o)
Mukavaa kevään alkua kaikille !!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti